maanantai 23. huhtikuuta 2012

Taiteeseen perustuva ympäristöntutkimusasema




Heipparallaa Ulkoilijat!

Kiitos viime perjantain suunnittelusessiosta - alkaa hahmottua aivan omanlaisensa kurssi. Tältä pohjalta on hyvä valmistautua. Tosi tilanteessa tietysti on aina varauduttava kaikenlaisiin yllätyksiin, jotka tuovat ihan oman leimansa kurssiin. Muutenhan voisi vaan suunnitella ja se olisi sillä selvä eikä maastoon tarvitsisi mennäkään:).

Luin muuten sen Kohtalona Seilin Saari -kirjan ja petyin sen heppoisuuteen. Henkilöt olivat yksioikoisesti ja epäuskottavasti hyviksiä tai pahiksia. Tärkeä kohta jossa vääryys tapahtuu jää valmistelematta ja motivoimatta ja draama jota olisi voinut rakentaa, ohitetaan kertomalla. Sitten sorrutaan melodramaattisuuteen kohtaloonsa alistumisesta... hohhoijaa. Mutta lukekaa kumminkin, ei siinä kauaa mene.

Yhdessä sen Jenni Vartiaisen Seili -biisin kanssa pääsin kyllä tunnelmaan: Kun Seili kerran on tietolähteidemme mukaan myyttinen tuomittujen saari, mikä saa MEIDÄT lähtemään sinne? Mitä me sieltä todella etsimme? Kauneuttako kuitenkin? Karuutta? Aikaa? Millaisen todellisuuden löydämme?

terkuin Mari

torstai 19. huhtikuuta 2012

Sekalaista




Tässä olisi siis kuvaa siitä "Miten olen kiinni maailmassa" -tehtävästä (mä en osaa käyttää näitä blogeja, toivottavasti kuva näkyy jotenkin järkevän kokoisena).

Sitten ajattelin että teitä saattaisi kiinnostaa tutustua julkaisuun jonka voi ladata pdf -versiona seuraavasta osoitteesta:

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/15628

Mielestäni melko mielenkiintoinen, käsittelee siis erilaisia oppimisympäristöjä ja muuta höllästi kurssiin liittyvää. Suosittelen tutustumaan. 

Vähän olen miettinyt teemojakin Seiliin, ehkä eniten nuista jotka ovat tulleet mieleen kiinnostaisi jonain päivänä käsitellä muistoja ja muistamista. Mutta mahtaako olla liian rajattu aihe? Haluatteko enemmän sellaisia laajempia, ei niin tarkaan määriteltyjä? Jatkan pohdintaa. Nähdään huomenna. Mukavaa torstaita! 

-saara

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Seiliin lähdetään!

Tänään tuli varmistus, että meidät saadaan ahdettua MANKELI -nimiseen rakennukseen:). Suihkut ovat 20m päässä, mikä ei haitanne. Hyvä kun saatiin varmistetuksi, niin tänä perjantaina saadaan kunnolla suunniteltua ohjelmaa siellä. Veneretki kuulemma järjestynee meille, vaikka vielä hienompi toki olisi jos Marian perinnepurjehtijaystävät innostuisivat ottamaan kyytiin meitä. Tutkijoista eivät Seilissä vielä osaa sanoa mitään, mutta ehkä lähempänä ajankohtaa.

Tutustukaa kaikki mieluusti netistä löytyvään Seili -tietouteen, niin saadaan kiinnostavia ideoita teemoituksen tueksi!

Vierasta ei meillä ole perjantaina, sillä kyselemälleni Outi Korhoselle ei sopinut ajankohta ja koska meidän todella pitää saada myös oma suunnittelu käyntiin, on mielestäni hyvä niin. Valmistautukaa vielä esittelemään nettilöytöjänne ja Idallahan on vielä esittelemättä oma maailmassakiinniolotehtävänsä, sen mielellämme näkisimme perjantaina.

Terkuin Mari

torstai 12. huhtikuuta 2012

Heippa!

Huomiseen aiheeseen liittyen löysin tällaisen artikkelin:
http://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/kyytia-kaavamaiselle-ajattelulle

Miettikää kysymyksiä biotaiteeseen liittyen!

Mari