Ulos luokkahuoneesta akuutit valmistelut - leiri lähestyy!
Kiitos kaikille viikko sitten perjantaina Harakan visiittiin
osallistuneille! ympäristökasvatuspohdintoja voidaan jatkaa mielellään
uudelleen. Viimeinen tapaamisemme ennen leiriä on siis viikon päästä
sunnuntaina Suomenlinnassa työhuoneellani klo 16-n.20. Ottakaa viim. 15.30 lautta. Nyt alkaa kullakin varmaan
hahmottua se tosiseikka, että pitää alkaa valmistautua tulevaan kurssiin. Näitä
ohjeita seuraamalla se onnistuu:
1) Tutustu tähän: Aiheeltansa kurssiimme
täsmällisesti osuu sivusto
Ympäristökasvatuskuvataiteessa. Siinä on jäsennelty laajaa kenttäämme. Voitte sen avulla
miettiä mihin lähestymistapaan kunkin teistä kiinnostus ja tuleva taideprojekti
painottuu. Sen lähdeluettelosta löytyy myös jokaiselle kiinnostavaa
kurssilukemistoa! Ensi kerralla tavatessamme sivun jäsentelyn esittelevät,
mielellään omia ajatuksiaan esiin tuoden, viimeksi poissaolleet IDA ja ANNI -
eikös juu?
2) Kokoa ajatuksesi ja kirjoita blogiin suunnitelma siitä,
millaisen taiteellisen projektin myötä aiot tutkia ulkona tapahtuvaa
taideopetusta. Älä koe suunnitelman kirjoittamista liian juhlalliseksi, sehän
saa elää kyllä! Jos kiinnostuksen kohteita on monia, kirjoita kaikki puhtaaksi
vaikka esimerkinomaisesti, eli mitä kunakin päivänä ajattelet ehtiväsi tehdä.
Tämä auttaa saamaan jotain realismia suunnitelmaan. Mahdollisesti jotain
karsiutuu pois. Ehkä huomaat haluavasi syventyä johonkin enemmän kuin muihin.
Teet ehkä vaihtoehtoisia suunnitelmia eri säiden varalle. Huomaat tarvitsevasi
ehkä joitain kirjoja mukaan, vai pitääkö niiden olla jo luettuna kun
työskentelet saarella, ettei mene aika siellä nenä kirjassa? Voiko siellä edes
keskittyä lukemiseen kun saari kutsuu tutkimaan? (ja tämän tästä on ruoka;)
Laitan esimerkiksi oman alustavan suunnitelmani, jonka
tekeminen on alisteinen tietysti teidän muiden auttamiselle, jos tarvitaan:) työnimeltään
suunnitelmani on "själ-ö":
päivä 1 RAJAT (alustus Anni + Mari);
* Ajatuksia: tuomittujen saarelle saapuminen arkkulaudat mukana, rajan
ylittäminen, matka ja menneen taakseen jättäminen, ranta rajana, kuolema.
* Käytännön toimia jos aikaa: paikkojen tutkiminen ja tunnelman
aistiminen, muistiinpanoja lehtiöön kuvallisesti ja kirjallisesti.
* Kysymyksiä auki: mitä tämä paikka kutsuu etsimään? Löytyykö "själuja"
tai hyljepaikkoja? Mitä materiaaleja löytyy? Kuvauspaikkoja?
päivä 2 UTOPIA pelko/haave (alustus Ella + Ida)
* Ajatuksia: Saari pienoisyhteiskuntana, eristettynä, vangittuna olo /
vapauden illuusio, jäljet ja merkit, sopeutuminen, mullan alla
* Käytännön toimia: Jälkien etsiminen, eläytyminen tilanteeseen, jossa
itse yrittäisi hyväksyä, ettei täältä ole paluuta. Pelko- "själu",
Syanotypiatyöpaja?
* Kysymyksiä auki: Avoinna sille millaisia ajatuksia alustukset herättävät
- saaren olemukseen liittyviä vai ihmisyyteenkö enemmän? Millaiseen aikaperspektiiviin?
Valittava tekstejä tähän liittyen?
päivä 3 KÄSITYS mittakaava, havainto (alustus Ilmari + Maria)
* Ajatuksia: ihmisen mitta, "själujen" hillitön paljous?,
energian kiertokulut, evoluutio
* Käytännön toimia: Suurten luonnosten tekeminen jonnekin ulkona tai
sitten pienessä mittakaavassa omaan lehtiöön. Tarkkaa havainnointia, jälkien
etsiminen jatkuu.
* Kysymyksiä auki: Kuinka suuren osan ajasta alustukset vievät ja minne
johtavat? Tekstejä tähän liittyen?
päivä 4 MUISTI kerrostumat (alustus Saara + Ida)
* Ajatuksia: oppiminen, tarttumapinnat, assosiaatiot, nimeäminen, tarinat,
jakaminen, osallistujien omien projektien kosketuspinnat toisiinsa
* Käytännön toimia: "Själu"-luonnoksia tai esitys, jotain
jaettavassa muodossa illalla?
* Kysymyksiä auki: Voiko saarella tehdä "Själu"-installaation
johonkin?
Ja vielä: Miten johdatamme päivän päätteeksi ajatuksemme kurssin
teemaan ja taidepedagogiikkaan vai onko tämä koko ajan mukana projektien myötä?
Vai onko pe aamu vielä jotenkin käytettävissä?
päivä 5 LÄHTÖ (alustus?)
Kesän aikana näyttelyä varten:
* Kysymyksiä auki: Installaatioko tulee "själ-ö" aiheesta?
Vai dokumentti saarella tehdystä työstä? Mitä materiaaleja lopulta käytän?
Purjeita, fluorisoivaa maalia, savea, valoja?
3) Mistä tahtoisit olla vastuussa kurssilla? Vapaana olevia
vastuualueita:
Matkavarustus -
tee lista tarvittavista kamppeista, sekä yhteisistä että henkilökohtaisista,
julkaise blogissa, kaikki voivat kommentoida.
Matkajärjestelyt
- milloin, missä, miten, mitä maksaa? Julkaise ohjeet blogissa (Olisko tää sun Maria?
Mites se purjehdusidea on ottanut tuulta? Ystäväni taiteilija Pive Toivonen,
joka olisi hyvä myös meille tavata, voisi kyllä purjehtia kanssamme sinne ja sitten
veneellä takaisin jos veneessä voi yöpyä!)
Ruoka-, retki- ym. suunnitelmat
- suunnittele mitkä ateriat syömme järjestetysti ja onko meillä jotain omaa
ruokaa mukana? Juhlaruokaa? Teemmekö yhteisen retken veneellä? Mitä kaikki
ekstra maksaa (
ks.Turun yliopiston sivu) Julkaise ehdotuksesi blogissa, kaikki
voivat kommentoida.
Kirjasto - ota
selvää mitä meille ehkä tarpeellisia kirjoja on jo Seilissä, vai onko mitään.
Mitä ottaisimme mukaan? Julkaise ehdotus blogissa, kaikki kommentoimaan.
Näyttelyn
koordinointi - Tarvitaan kaksi vastuullista. Ottakaa selvää osaston näyttelytilan
tilanteesta ja varatkaa meille aika omaa näyttelyämme varten. Vastuuseen kuuluu
myös tehdä jullari + flaieri ja lähettää tiedote aallon nettisivuille ja hoitaa
kutsut tärkeille tahoille. Mitä kanavia meillä olisi tuoda esiin kurssimme
tuotoksia ja ajatuksia?
Taidepedagoginen studio?
Muuta?