Hei kaikki,
lähetinkin jo sähköpostissa saman, mutta kukaan ei ole ottanut kantaa poistumisajankohtaan!
Itselläni ei ole kiire pois, joten kannatan 15.15 lauttaa jolloin bussin odotusaika on n. 1,5h lyhyempi. Huoneet on luovutettava muistaakseni klo 10
Maanantaiksi on luvattu melko vastaista tuulta, mutta kuljemme sitten hankalat välit koneella, jotta ehdimme päivälliselle.
Olin yhteydessä toimistoon laituriasioissa ja kerroin samalla ehtivämme päivälliselle ja lähtevämme pe mahdollisesti lounaan jälkeen. Vähän nolottaa ilmoitella tietoja näin viime tingassa, kun sivuilla toivovat kaikkia tietoja kootusti 2 viikkoa ennen leiriä. Nyt eri ihmiset vaivaavat toimistoa eri asioillaan kun muutenkin oli ruuhka-aika, mutta sihteeri vaikutti ihan rennolta joten stressaan varmaan ihan turhaan :)
Tekeekö kaikki omat eväät menomatkalle?
Soitan Marille vielä polttoiainekuluista ja airon sponsoroimisesta, jos pyydettäisiin Aalto-yliopistoa kustantamaan ne yhdistykselle. Yhden luennoitsijankin palkkaaminen tunniksi matkakuluineen tulee kalliimmaksi kuin tämä loistava tilaisuus päästä käsityönä valmistetulla perinneveneellä purjehtimaan. Kipparilla ja hänen apulaisillaan menee kuitenkin koko päivä tähän keikkaan valmisteluineen.
Aikatauluista
MA 4.6.
Juna Helsinki-Turku 08.02-10.00
kävely aurajokeen vierasvenesatama
lähtö n.11.00-
hyvällä tuurilla Seilissä 16.00 (päivällinen 16.30-17.15)
PE 8.6.
Se aikataulu mitä Suomenlinnassa katsottiin oli lounaan jälkeen.
Lautta Seili-Nauvo 14.35-15.05 (odotus 50min Nauvossa)
Bussi Nauvo-Turku15.55-17.20
Bussi Turku-Helsinki 17.30-19.40
mutta jos porukka haluaa lähteä aiemmin
Lautta Seili-Nauvo 10.55-11.30 (odotus 2h 15min Nauvossa)
Bussi Nauvo-Turku 13.45-15.00
Bussi Turku-Helsinki 15.30-17.40
Busseja lähtee Helsinkiin myös tasatunnein, mutta ovat välipysähdysten vuoksi samaan aikaan perillä kuin puolen autot.
Junat lähtee pari minuuttia yli tasan, mutta asemalta toiselle kävelee vähintään 10min kamojen kanssa.
Piispanristilläkin voi vaihtaa.
Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti